Kaisu Vähä keilasi mestariksi

Kaisu Vähä ja Anneli Pitkänen mittasivat paremmuuttaan naisveteraanien Pohjois-Suomen mestaruuskilpailujen finaalin loppuottelussa Vähän viedessä tämän taistelun.  Pitkänen vei nimiinsä naisten alkukarsinnan yliomaiseen tapaan, kuusi sarjaa tuloksella 1284. Kisan kolmas oli Saagojen Satu Turunen.

– Kyllä minä arvostan tämän aika korkealle. Muuten hyvä, mutta naisia liian vähän. Saagat toki sai mukaan kaikki jäsenensä, yhtä keilaajaa lukuunottamatta, voittaja myhäili pelin jälkeen mestaruusmitali kaulassa ja -pytty kainalossa.

Miesten voittoon keilasi kisan vanhin, eli Kaamoksen 86-vuotias Arvo Torvinen. Hän voitti finaalivastustajansa JäMin Mauri Aapajärven murskalukemin 228-139. Kolmanneksi sijoittui Innon Veikko Springare.

Myös Torvinen oli samoilla linjoilla kuin Vähä.

– Arvostan toki veteraanien PSM-kisaa, mutta kisa näyttää kiinnostavan pohjoissuomalaisia veteraanikeilaajia varsin vähän. Menestymiseni taustalla on tiivis kunnon hoitaminen kuntosalilla ja keilahallilla.

Tornion PSM sai liikkeelle kaikkiaan 65 veteraanikeilaajaa, jotka olivat pääosin Torniosta, Rovaniemeltä ja Kemistä. Alkukilpailuun osallistui 50 miestä ja 15 naista. Oulun pienestä kolmen keilaajan ryhmästä DC:n Paavo Pakonen nousi kuuden sarjan alkukilpailun ylivoimaiseksi ykköseksi 1416 pisteellään.

Pentti Hedberg / 25.11.2018

 

Please follow and like us: